22. marraskuuta 2010

Mielenkiintoinen seminaari tänään!

Otin tänä iltana osaa seminaariin ja paneelikeskusteluun luonto-ja kulttuuriturismista. Luennoitsijana oli norjalainen Terje Motrøen, joka on geologi, agrologi ja tutkija. Hän on myös yliopistolehtori Høgskolen i Hedmark:issa Norjassa. 

Ovat saaneet paljon hyvää aikaan juuri tällaisissa pienissä paikoissa (kuten tämä Ahvenanmaa) turismin saralla. Nimenomaan luontoa säästävän turismin puitteissa. Massaturismihan tuhoaa äkkiä tällaisen pienen paikan, jos joku tänne onnistuisi sellaista saamaan.

Luennoitsija kertoi että he saivat niin paljon EU-rahaa projektiin kuin tahtoivat! Ihme juttu, täytyi olla tosi hyvä raha-anomuksen täyttäjä! Tämä Terje oli itse aloitteen tekijänä tässä jutussa noin kymmenen vuotta sitten.

Heillä on ideana se, että he perustavat korkeakouluopetuksen jossakin maakunnassa, eivät jollain kampuksella yliopistossa, vaan menevät sinne missä tarve on. Silloin he saavat sinne paikallisia toimijoita, ja opiskelijoiden ikä on 20-75! Eniten on ollut kuulemma ihmisiä jotka ovat 40-59 v! Monet tekevät sitten siitä sivuelinkeinon itselleen. Pienet maatilat, kalastajat, mökkikylien omistajat, uudet yrittäjät yms. Eli kiinnostusta ja elämänkokemusta omaavia on tullut opiskelemaan kun voivat tehdä sen siellä missä asuvat, ihmisiä joilla on jo sitoutumista paikkakunnalleen ja yrittämisen tahto.

Yli 60 % opiskelijoista oli aloittanut kurssin jälkeen oman yrityksen. Koulutukseen kuului, että jokaisen piti perustaa yritys, siis paperille, ja siitä oli sitten helppo jatkaa todellisuudessa, jos halusi jatkaa. Kaikki valmistelut siis tehtiin koulutuksen aikana niin pitkälle kuin vain oli mahdollista.

Koulutus on sellainen josta saa näitä korkeakoulupisteitä, ja siitä heidän koulutuksestaan oli mahdollista saada 90 pistettä, eli aika paljon. Siis ihan kunnon koulutusta, ei mitään huuhaata.

Oli todella mielenkiintoista asiaa ja sai vähän inspiraatiota poliittiseen toimintaan missä olen mukana. 

8 kommenttia:

  1. Jahas, pikkusiskokin löysi taas mun blogin! Kiitos käynnistä! <3

    VastaaPoista
  2. Olen kerran käynyt Ahvenanmaalla ja ihaillut sen kauneutta, kuten kesäistä Turun saaristoakin myös jo silloin.. Hieno idea tuo ylläoleva ja jotenkin ajattelin Sinua yhteiskunnallisena vaikuttajana koska Sinulta löytyy niin paljon osaamista ja annettavaa elämän eri aloilta.

    VastaaPoista
  3. Kiitos!

    Olen kiinnostunut etenkin ympäristöasioista ja olen puhunut siitä paljon, ja kirjoittanut myös lehtiin. Onneksi meidän ympäristöministeri täällä on samasta puolueesta ja samoilla linjoilla. Hän on tosi pätevä siinä, ja nuorikin. Hän ehtii vielä paljon.

    Eilisessä puolueen syyskokouksessa minut valittiin puolueeni, Liberalerna på Åland, naisryhmään. Paikallisessa puoluetoiminnassa minut valittiin sihteeriksi ja mediavastaavaksi viime kuussa. Kiva juttu!

    VastaaPoista
  4. Sehän on mahtava juttu, kerrankin on oikea nainen oikealla paikalla! Ja ympäristöasiat ovat tietenkin ykkösasioita monessakin mielessä, tosin itse en ainakaan vastusta ydinvoimala hanketta, mitenkäs Sinä? Siellä taitaa myös tuulivoimaa käytössä?

    VastaaPoista
  5. Joo, meillä on paljon tuulivoimaa ja lisää suunnitteilla. Viisi myllyä suhahtelee tuossa kilometrin päässä.

    Täällä ollaan myös ottamassa selvää aaltoenergiasta, niitähän täällä riittää.

    Minä olen vähän kahden vaiheilla tuon ydinvoiman suhteen. Mutta kun ne jätteet!

    Jos vain keksisivät fuusioenergiaan helpon ratkaisun niin olisi vain vettä jätteenä. Fuusioreaktio osataan kyllä tehdä mutta nykytiedoilla sitä ei voida käyttää hyväksi.

    Nyt on vain fissioenergiaa ja tosi myrkyllistä radioaktiivista jätettä tulee. Se minua askarruttaa.

    VastaaPoista

Kommentteja kiitos! Comments please! Oli pakko ottaa sanavahvistus käyttöön roskakommenttien vuoksi.