12. elokuuta 2012

Lisää viinaa jos silmät liikkuu. . .


Inspiroiduin tästä aiheesta kun luin kolmen ihmisen haastattelun parin viikon takaisesta Me Naiset-lehdestä. Minua on usein ajatteluttanut tämä suomalainen yletön juomiskulttuuri, johon yhä nuoremmat ihmiset ajautuvat.

Tämän olen photoshopannut itse
ottamastani kuvasta.
 Em. lehdessä yksi nainen kertoi tavastaan juoda aika reippaasti viikottain, hän ei nähnyt siinä mitään ongelmaa vielä. Hän aikoikin tarttua siihen, jos ongelmia ilmenee. Mietin tekstiä lukiessani, että jos ongelma on ilmaantunut, siihen on jo vaikeampi puuttua, ennakointi olisi parempi. Sen neuvon haluaisin antaa tälle nuorelle naiselle.

Toinen naisista oli lopettanut juomisen kokonaan tajuttuaan alkoholiongelmansa. Siinä samalla oli tupakointikin loppunut ja kaikki muuttunut, lapset vain jäivät, muut elämäntavat ja kumppani menivät vaihtoon.

Tämä nainen oli huomannut, että hän tissuttelee kotona enemmän ja enemmän, kun on stressaavaa. Hän ei kuitenkaan vaadi uudelta kumppaniltaan samanlaista raittiutta, ei myöskään aikuisilta lapsiltaan.

Kolmas naisista on streittari, eli hän ei juo, muttei ole absolutistikaan. Tämä streittari oli juonut joskus niin paljon, että muisti pätki yhä useammin ja useammin, hän oli myös käyttäytynyt huonosti kännipäissään, ja toiset olivat joutuneet huolehtimaan hänestä.

Streittaus, Straight Edge, kuuluu osana hard core punk-kulttuuriin ja on vastaliike holtittomalle elämäntyylille ja päihteiden käytölle.

Streittari ja tämä nainen, joka juo edelleenkin reippaasti, ovat alle kolmekymppisiä, kokonaan lopettanut on viisikymppinen.

Tämä kokonaan lopettanut viisikymppinen nainen oli joutunut selittelemään juomattomuuttaan jopa läheisilleen, hän joutui usein puolustelemaan juomattomuuttaan myös paikoissa missä juotiin alkoholia; kotijuhlissa, ravintoloissa, työpaikan jutuissa yms.

Juomattomuus esim. firman pikkujouluissa on kuin punainen vaate joillekin, juomaton mielletään tarkkailijaksi, ja sellainen henkilö ei ole toivottu sellaisissa tilanteissa. Joillekin ystävän raitistuminen on kova paikka, koska se aiheuttaa sen, että he alkavat miettimään myös omia juomistottumuksiaan. 

Itse asiassa se, että joutuu puolustelemaan juomattomuuttaan, sai minun kirjoittamaan tämän tekstin. Olen nimittäin kokenut aivan samaa, jatkuvasti.

Itse en sylje lasiin, juon viiniä ja joskus jopa konjakin tai viskin. Konjakki on mielestäni hyvää, ja saatan haistella ja maistella kupulasissa olevaa juomaa koko illan juomatta lasia tyhjäksi, yksi riittää siis koko illaksi. Mutten koskaan juo alkoholia niin paljon että olisin humalassa, en yksinkertaisesti tykkää sellaisesta, enkä pysty edes juomaan niin paljon, jos en sitten väkisin kaada kurkkuuni.

Olen pari kertaa elämässäni, parikymppisenä, ollut humalassa, silloin kun kokeilin juomista ensimmäisiä kertoja. Se oli kamalaa!

Olen myös myöhemmin juonut useammankin drinkin kerrallaan, humaltumiseen asti, mutta se ei ole koskaan tuntunut hyvältä, joten sellainen juominen on jäänyt jo kauas monien vuosien taakse, ellei vuosikymmenien.

Se, että minun pitää selitellä miksi en juo, ärsyttää minua tosi paljon. Miksi minun pitää selitellä sitä, jos minä en tykkää siitä? Sellainen selitys ei kelpaa koskaan. Mielestäni pitäisi paremminkin selitellä jos juo, miksi juo. Miksei voi pitää hauskaa ilman viinaa?

Minulla ei ole koskaan ollut alkoholiongelmaa – tai no onhan se ollut, se etten juo ja muut eivät aina sitä hyväksy. 

Monen on vaikea tajuta ettei alkoholin käyttö ole minun juttuni siitä yksinkertaisesta syystä etten tykkää juoda päätäni täyteen.

Moni käsittää juomattomuuden toisten kyttäämiseksi. Minä kyllä osaan pitää hauskaa ilman juomistakin, eikä minun tarvitse kytätä toisten juomista. Kerron aina iloisesti, että minulla on syntymäviina päässä, siksi minun ei tarvitse juoda alkoholia. Olen kuitenkin joutunut tilaamaan drinkin tai lasillisen viiniä eteeni ravintolassa, ettei joku humalainen alkaisi jankkaamaan, miksi en juo. Se on todella ikävää, ja pilaa hauskankin tunnelman.

Olen myös todella usein joutunut tilanteeseen, että minun täytyy viedä örvellyskunnossa oleva ystävä tai ystävätär kotiin, tai hän jää muuten katuojaan sammuneena tai joutuu huonoon seuraan tai vahingoittaa itseään. Tällaiselle ihmiselle onkin selvin päin oleva ystävä ollut suureksi avuksi.

Eräskin ystävätär on kysynyt monena krapula-aamuna puhelimitse, olenko minä vienyt hänet kotiin vai miten hän on selviytynyt kotiin, kun pää on mennyt pimeäksi jo kello yhdeksän illalla. Onneksi näistäkin ajoista on kauan, ja ystävättärenikin on rauhoittunut alkoholin käytön suhteen. Hänen alkoholisoitumisensa oli mielestäni jo pitkällä.

Suomalaisessa alkoholikulttuurissa pidetään muistinmenetystä normaalina, mutta eihän se voi olla normaalia! Sehän tuhoaa aivoja ja aiheuttaa jos jonkinlaisia vahinkoja, kun se toistuu usein.

En silti saarnaa kenellekään alkoholin vaaroista, koska on jokaisen oma asia miten elämänsä elää, tuhoaako aivonsa vai ei. En myöskään halua että muut saarnaavat minulle siitä, etten juo tarpeeksi paljon, pari lasillista viiniä on minulle ihan hyvä määrä, muut saavat aivan yksinkertaisesti hyväksyä sen.

On vain niin surullista nähdä, että yhä nuoremmat juovat. Heidän harkintakykynsä on kokonaan toinen kuin aikuisena aloittavan. Vai onko?

Otsikko on lainattu Me Naiset-lehden 2.8.2012 julkaistusta lehdestä, tekstistä jossa haastatellaan Jenni Rantalaa.