15. joulukuuta 2015

Allu - Marty McFly

Elämässä sattuu ja tapahtuu. Minä sain ensimmäisen lapsenlapseni, ja mummihan on onnessaan! Toinenkin mummi asuu täällä pohjoisessa, vielä lähempänä lapsenlastaan kuin minä. Hän on aivan yhtä onnessaan. Niinhän me mummit!

Allu ("työnimi") syntyi 21 lokakuuta. Hänen nimiäisensä olivat kymmenen päivää sitten. Sain kunnian järjestää juhlan kotonani, ja meille tulikin mukavasti vieraita. 

Oli jotain tekemistäkin ennen juhlia, kun leivoin kaiken itse - tai no, keksejä ja piparkakkuja kyllä ostettiin kaupasta, mutta joulutortut, gluteenittoman täytekakun, tiikerikakut ja lohikakun sekä pienet suolaiset palat yms. tein ihan itse, pidänhän leipomisesta.

Oli erittäin kivat juhlat, ja "pirtti" oli täynnä vieraita.

Juhlat eivät onnistu ilman kivoja vieraita, ja nämä olivatkin onnistuneet juhlat. Ja tietenkin juhlakalu Allu ja lapsen vanhemmat ovat yhtä "syyllisiä" tähän onnistuneeseen tapahtumaan! Kiitos!

Allun nimi julkistettiin  juhlassa, ja hän sai nimekseen

 Martti Alexander Kristian 

Alexander on muunnos suvussa olevasta Alexandra-nimestä. Lapsen isän mummo oli Alexandra, ja minun puoleltani isänisänäiti oli Aleksandra (huomaa ero, x/k). Kristian on lapsen isän toinen nimi. Ensimmäiselle nimelle, eli Martille on seuraavanlainen selitys:

Marty McFly:n nimestä muokattu Martti. Allu syntyi samana päivänä, kuin Paluu Tulevaisuuteen II-elokuvassa Marty McFly palasi maahan. Elokuvatrilogiassa Marty McFly matkustaa aikakoneella menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Elokuva on tehty vuonna 1989.

Martti on myös äitini suvun puolella kulkenut nimi, enoni oli Martti, ja myös serkkuni, äitini siskonpoika. Ja lapsen isoisä, eli isän isä, on lähes saman niminen, r vain puuttuu.

Hyvän nimen lapsi sai, häntä kutsutaan edelleenkin Alluksi, keskimmäisen nimen mukaan, eli tämä nimi taisi olla kuvioissa ihan alusta asti. 

Kuvat, jossa Allulla on raitainen paita, on otettu Bambuserin babycamilla, ihan livenä! Mummi saa siis silloin tällöin katsella ihanaa mussukkaa livenä, vaikka asuukin yli sadan kilometrin päässä. Se on kyllä mainio keksintö. 

Ovatkohan isä ja äiti olleet niin sekaisin
lapsentulosta, miltä kuvassa näyttää?
Kuva otettu nimiäisissä.




Nalle ja varsinkin Pimu ihmettelivät vauvaa, Pimu kävi monta kertaa nuuskaisemassa ja nuolaisemassa. Nalle ei sen kummemmin ihmetellyt, vanhan rouvan arvokkuudella vain hyväksyi tilanteen. Kohtahan se onkin jo 13 v. 

Eikä tietenkään postausta ilman koiria! Kuva on pari viikkoa vanha. Sen jälkeen lumi on sulanut, ja sitä on nyt alle viisi senttiä.

Olen alkanut potkupyöräilemään, koska polkupyörällä on jo hankalaa mennä. Potkupyöräni on lähes sata vuotta vanha, sitä on valmistettu viimeksi 30-luvulla, ja se on ilmeisesti ollut Veitsiluodon tehtaalla lähettien pyöränä. Näin kertoi entinen kemiläinen, nykyinen oululainen, pyöräkauppias pojalleni, kun siihen etsittiin takapyörän laakeria. Kuvan ottamisen jälkeen olen vaihtanut siihen suoran tangon, se on parempi.


Nimiäisjuhlan kenkäröykkiö eteisessä, osa kengistä oli 
varsinaisen naulakon alla, ja osa porukasta oli jo lähtenyt. 

14. marraskuuta 2015

Nous sommes unis!

Ranska on shokissa ja maailma suree - niin teen minäkin. Voimia teille ranskalaiset!

Viha on saanut vallan liian monessa ihmisessä, ja viha ruokkii vihaa.

Moni sanoo, että tämä isku on maahanmuuton syy, mutta ei se välttämättä ole niin. Edelliset Ranskan terrori-iskut ovat olleet Ranskassa syntyneiden tekemiä.

Olen miettinyt monta kertaa, olisiko iskuja tehty, jos näitä tekijöitä olisi kohdeltu asiallisesti, ilman rasismia ja syrjäännyttämistä. Moni tutkijahan sanoo, että radikalisoituminen johtuu usein siitä, että ihminen on syrjäytynyt, eikä sopeudu yhteiskuntaan.

Miten voi sopeutua, jos saa tuntea olevansa ei-toivottu ja syrjitty synnyinmaassaan - syynä tausta, uskonto ja/tai ihonväri? Sen takia ihminen ei saa töitä, ja hän kohtaa ennakkoluuloja, sylkemisiä ja halveksuntaa meni minne tahansa.

Näinhän meillä Suomessakin on tänä päivänä. Vihapuheet leviävät kenenkään estämättä. Kiltit ihmiset ovat liian kilttejä, eivätkä uskalla sanoa, etteivät he hyväksy vihapuhetta. Polttopulloiskuja on tehty, ja pakolaisia auttavia ihmisiä kivitetty. On pukeuduttu KuKluxKlan-lakanaan, on "heilattu" Hitlerille, marssittu Rajat Kiinni-mielenosoituksissa, pahoinpidelty ihmisiä ja haukuttu heitä heidän humaaniutensa vuoksi, on toivottu että "suvakkien" lapsia tai "suvakkinaisia" raiskattaisiin, ollaan viemässä mamuja saunan taakse saamaan nappia otsaan... Lista on loputon!

Näin tänään erään kommentin jossakin, missä eräs mies sanoi, että hän on ollut harjoittelemassa lasertähtäyksellä ampumista, että hän on valmis lähtemään mukaan, jos tulee tositoimia.

Onko meille syntynyt jo kotimaisia "andersbreivikejä"?

"En ole rasisti mutta..." on hyvin yleinen lausahdus. Tuolla lausahduksella yritetään silotella sen jälkeen tulevia rasistisia kommentteja ei-rasistisiksi. Eihän se vaan niin mene! Rasisti on rasisti, vaikka voissa paistaisi!

Nyt nämä vihapuhujat
saivat lisää vettä myllyynsä,
eli varmaan kiittävät  näitä
terroristeja mielessään.
Nämä vihapuhetta harrastavat uhkailevat, nimittelevät ja pelottelevat niitä, jotka uskaltavat sanoa vastakkaisen mielipiteensä. Moni ei uskalla sanoakaan, vaan vaikenee hiljaa, mutta niin ei pitäisi tehdä. Sitten kun heitä kritisoidaan, tulee uhkauksia ja uhriudutaan. Mediakin on heitä vastaan!

Minäkin sain osani uhkailusta ja nimittelystä, kun kirjoitin Puheenvuoron blogiini, sinne pääsee tämän kautta. Olen saanut ikävää postia myös Facebook-viesteinä sekä siihen liittyen että muualla ilmaisemiini mielipiteisiin, viimeksi tänään.

Pitäisikö minun lopettaa mielipiteeni ilmaiseminen sen takia, olla ilmaisematta, etten hyväksy rasismia? Joidenkin mielestä pitäisi, mutta minä en lopeta!

Ei tätä katastrofia ole maahanmuuttajat aiheuttaneet, vaan Assad, murhaaja ja diktaattori Syyriassa, kuten muutkin diktaattorit, Putin ja islamistiset fanaatikot, jotka tappavat silmittömästi ja umpimähkään. Näitä ihmiset pakenevat.

Jokaisen ihmisen, joka pitää itseään demokraattisena, täytyy olla samaa mieltä siitä, ettei ihmisarvoa koskaan voida maantieteellistää tai alentaa.

Sivistyksen arvoista ollaan nyt aivan liian hiljaa.

Jori Eskolin sivustollaan:

"Kun ihminen ei vain tajua. Ruumiit eivät ole edes vielä kylmenneet, niin ruumiilla ratsastajat ovat jo täällä.

Milloin nämä tynkkyset ja muut ’maahanmuuttokriittiset’ mielet tajuavat, että terrorismi ei ole maahanmuuton saati islamin vika? Ja että pakolaiset pakenevat todellisuudessa juuri noita terroristeja, joiksi heitä syyttävät? Minulla on yksinkertainen pyyntö teille, ihmiset: älkää tehkö Pariisin iskusta maahanmuuton ongelmaa. Itseäni toistaen: älkää unohtako, että ne pakolaiset pakenevat juuri niitä samoja voimia, jotka tänään tappoivat yli 100 ihmistä.

Pakolaisten syyllistäminen on ehkä ruminta, mitä tässä kohtaa voi poliitikko saati ihminen tehdä. Meidän tulee uskoa siihen, mitä sanoo NATO:n pääsihteeri:

-”Terrorismi ei koskaan voita demokratiaa.”-


Isän Pikajuna on myös kirjoittanut aika osuvasti. 

Atte Kaleva, sotatieteiden maisteri ja jihadismin tutkija, oli jihadistien vankina pitkään Jemenissä. Hän kirjoitti näin Facebook-seinällään: 

Pariisin järkyttävässä terrori-iskujen sarjassa hyökättiin eurooppalaista elämäntapaa vastaan: iskut kohdistettiin urheilutapahtumaan, konserttiin, kahviloihin ja ravintoloihin. Ääri-islamistiset jihadistit ovat jo pitkään uhonneet käyvänsä sotaa maallistuneita eurooppalaisia arvoja, demokratiaa, vapautta ja kulttuuria vastaan. Pariisin iskujen tekijöiden ja heitä tukevien tahojen eräänä tavoitteena onkin hajoittaa eurooppalaista arvoyhteisöä lietsomalla silmitöntä yhteiskunnallista vihaa kaikkia muslimeita kohtaan. Siihen ei pidä lähteä mukaan. Vastatoimet ovat välttämättömiä ja ne on tärkeää kohdistaa nimen omaan jihadisteihin ja jihadistiseen ideologiaan, ei summittaisesti kaikkiin muslimeihin. Muuten tulemme tahtomattamme luoneeksi otollista maaperää jihadistiselle kiihotukselle ja radikalisoimiselle. Jihadistisesti ajattelevien yksilöiden tunnistamisessa ja radikaalin viha-ideologian kitkemisessä avainasemassa on aktiivinen ja avoin yhteistyö suomalaisten muslimiyhteisöjen kanssa.

Eikä postausta ilman koiria, kuvassa Pimu ja Nalle. Onneksi minulla on nämä karvakuonot lohduttamassa, kun maailma on tulossa hulluksi. ♥ 

Tässä olemme potkupyöräilemässä pururadalla pari
päivää sitten. Nyt ei ole enää tietoakaan lumesta.
Tässä kapeampi polun osuus. Piti
ottaa ihan selfie! Tässä ei voinut
potkutella, koska polulla
on isojakin kivenmurikoita.
“Darkness cannot drive out darkness: only light can do that. Hate cannot drive out hate: only love can do that.” ― Martin Luther King Jr.
(suurin piirtein näin: pimeys ei voi ajaa pois pimeyttä: vain valo voi tehdä niin. Viha ei voi ajaa pois vihaa: vain rakkaus voi tehdä niin)

"I can calculate the motion of heavenly bodies,  but not the madness of people." ― Isaac Newton 

(suurin piirtein näin: osaan ennustaa taivaankappaleiden liikkeitä, mutten ihmisten hulluutta")   

23. lokakuuta 2015

Vihapuhe ruokkii tyhjien ihmisten kaipuuta tulla nähdyiksi

Kirjoitin jutun Uuden Suomen blogiini. Näin se alkaa:

"En osaa laittaa sanoja kovin hienoon järjestykseen, enkä osaa kirjoittaa terävästi, ironisesti tai satiirisesti, kuten moni muu, esim. Jori Eskolin, Sakari Timonen, Jussi Korhonen, Reija Härkönen, Pauli Vennervirta ja moni muu.

En myöskään osaa käyttää rumia tai ilkeitä sanoja asioista kertoessani, vaikka haluaisinkin, se vain menee metsään, jos edes yritän, ja on vain naurettavaa minun kirjoittamanani. Ihailen esim. edellä mainittujen kirjoittajien taitoa kirjoittaa terävästi, vaikka tekstissä olisi rumia sanoja ja ilkeilyä, koska ne on kirjoitettu niin hyvin ja osuvasti.

Kerron kuitenkin omat mietteeni tämän asian tiimoilta omin sanoin ja omalla tavallani.

Eikö juuri nyt olisi vihdoinkin aika sanoa vihapuheille raikuva ei?"

Tässä linkki sinne.
Vihapuhe ruokkii tyhjien ihmisten kaipuuta tulla nähdyiksi

Päivitys 24.10.2015
Mukavasti on tullut paskaa niskaan FB:n yksityisviesteinä, mutta arvasinhan tuon jo etukäteen. 

Teksti onkin ollut suosituin heti kun julkaisin sen. Sitä en kyllä arvannut, tuolla on nimittäin aika paljon kirjoituksia! Aikaisemmin olen kirjoittanut sinne ainoastaan yhden kerran. Olen ennemminkin ollut lukijana ja kommentoijana.



Jossakin vaiheessa kirjoitan mukavasta asiasta, eli iloisesta perhetapahtumasta. Jotain iloistakin tapahtuu joskus!

Ja tietysti kuva koissuista, tottakai! 

Nallen ja Pimun kanssa pyörälenkillä. Meillä on kiva
pururata, jossa saa pyöräillä koirien kanssa.

1. lokakuuta 2015

Päivän lallatus

Syksy on jo saapunut Kemiinkin. Aurinkoisena ja kauniina se onkin saapunut meille.

Minulla on edelleen Pimu-koiran äitikin hoidossa, ja se on luonani vielä ainakin kuukauden.

Olen ommellut tulevalle lapsenlapselleni suojusta ensisänkyyn, eli äitiyspakkauslaatikkoon. Ohjeet löysin täältä.

Eihän siitä tullut alkuunkaan niin hieno kuin alun perin ajattelin, mutta varmaan ihan käyttökelpoinen kuitenkin.

Kankaat minulla oli jo olemassa: sininen kangas, josta siskoni Lispe on joskus tehnyt verhot, mutta joita ei ole koskaan käytetty, ja vaaleapohjainen kangas, jossa on vaaleansinisiä rusetteja, joka minulla ollut vuoden 1990 alusta asti pakkauksessaan avaamatta.

Se tilattiin aikanaan Emäsalon taloon sisustuskankaaksi Englannista. Myös helmalakanoita ja koristetyynynpäällisiä tilattiin samasta kankaasta.

Kun menin ostamaan vanua pehmusteeksi kangaskaupasta, huomasin pienen palan Puuha-Pete-kangasta, ja siitä tuli sitten tuon päällisen pääteema. Sitä riitti vain etuosaan. Sinistä kangasta ei riittänyt päätyjen yläosaan. Ohjeen mukaan päädyn yläosa olisi ollut eri väärinen kuin alaosa, ja ompelinkin sitten kapean kangaskaistaleen kohtaan, mistä sinisen kankaan olisi pitänyt alkaa päädyn elävöittämiseksi.

Laatikon oli siis alunperin tarkoitus olla kokonaan sininen sisäpuolelta. Olisi minulla ollut siihen kangastakin, mutta se riippuu verhona makuuhuoneessa, enkä halunnut pilata hyviä verhoja, ja huoneen yleisilme olisi kärsinyt. Tämä laatikkoon laitettu sininen kangas on tehty verhokapoista, jotka olivat ylimääräisiä.

Näitä verhoja en raskinut katkaista, vaikka sivuverhot
ulottuvat lattiaan saakka. Olisi yleisilme kärsinyt.
Oli se kovin työläs tehdä, kun ei ollut laatikon malliakaan, ja minun pitikin heti alkuun ilmoittaa Facebookin "Annetaan/Lahjoitetaan/Vaihdetaan Meri-lappi"-sivustolla ottavani vastaan sellaisen laatikon, jos joltakin löytyisi.

Hetikohta tulikin ilmoitus, että sellainen olisi tarjolla - ja mikä parasta, se oli naapurissani seuraavalla kadulla!

Kävin hakemassa sen, ja sitten ompelutyö saattoikin alkaa kunnolla. En usko, että tästä projektista olisi tullut kovinkaan hyvä ilman mallilaatikkoa, jouduin niin monta kertaa mittaamaan ja säätämään, pari saumaa jouduin jopa purkamaankin.

Kuvassa vaavin sängyssä näkyy kaksi tyynyäkin, toiseen niistä ompelin ruutukuvion, toiseen en.

Muutaman lakanan/pussilakanan ja tyynynpäällisiä voisi vielä ommella, koska kangasta on runsaasti jäljellä.

 ♪♫ Jännät paikat meillä vaavia odotellessa! ♪♫ 

☼☼ Eikä tietenkään postausta ilman koissuja! ☼☼

Pimun ja Nallen kanssa pyöräreissulla. Nallella
ompelemani tissiliivit, joista kerroin aikaisemmin.


14. syyskuuta 2015

(Potku)pyöräilyä ja tissiliivit koiralle

Urheiluliivit

Nalle-koira, kohta 13 v, on ollut minulla hoidossa elokuun puolivälistä saakka, ja on edelleen jonkin aikaa.

Kun se tuli meille, opetin koirat olemaan samassa hihnassa pyörälenkillä, että päästään liikkumaan ja kuntoilemaan. 

Ensimmäisestä kerrastahan ne oppivat, ovathan molemmat tottuneet pyöräilemään hihnassa yksin, eikä kynnys kahteen koiraan yhdessä hihnassa ollut kovinkaan korkea. Kyllä ne menevätkin nätisti, en olisi uskonutkaan, että niin nätisti heti alkuun! Fiksuja tyttöjä - äiti ja tytär!

Videolla mallia tyttöjen juoksutyylistä. 

Nalle on vähän laihtunut, on se silti edelleen tanakka, ja sen tissit heiluvat nyt edestakaisin, kun pyöräilen sen kanssa. Ne olivat turvoksissa tässä eräänä päivänä, ja ajattelin, että ehkä se heiluminen jotenkin ärsyttää niitä. Ne heiluvat kuin lehmän utareet, kun se juoksee.

Päätin siis tehdä sille tissiliivit, ja eiku tuumasta toimeen!

Ostin Kemin City-kirppikseltä tyttöjen trikoomekon (92-senttiselle) 2 eurolla, ja modasin sitä - poistin hihat ja suurensin hiha-aukkoja (nyt ne ovat takajalkojen reikinä), kavensin, suurensin kaula-aukkoa (etteivät liivit likaannu, kun koira tekee tarpeensa), leikkasin takaa halki, ja laitoin tarranauhan koko matkalle. Tarrakiinnitys on selkäpuolella, eli on helppo laittaa kiinni. Sitten ompelin tarralliset nauhat, joilla liivit kiinnitetään valjaisiin.

Tein liivit käyttäen Pimua mallina, Nalle kun päätti, ettei se suostu mallinukeksi. Pimua sai kääntää ja vääntää mielin määrin. Pimulle löysä on Nallelle tiukka, ja sehän oli helppo mitta, ne ovat rakenteeltaan samanlaisia. 

Tällainen siitä sitten tuli 
Nalle ei silti ollut moksiskaan, kun laitoin valmiit liivit sen päälle, kun sanoin, että mennään ulos. Testasimme liivejä, ja jouduin vielä ompelemaan sisään tisujen kohdalta, että liivistä tulisi vähän kireämpi. Nyt tisulit lepäävät nätisti kangasta vasten, eivätkä hölsky edestakaisin juostessa. Näytti siltä, että Nallekin olisi tykännyt asiasta.

Liiveihin voisi modata vielä juoksuaikasuojan, eli tarroilla kiinnitettävän "luukun". Pysyy varmaan paremmin päälläkin, kuin perinteiset housut. Tämä vaatekappale ei häiritse Nallea ollenkaan.

Potkupyörä

Mietin tässä eräänä päivänä, että pyöräilykausi on kohta ohi, ja polkupyörä pitää laittaa talvisäilöön. Haluan kuitenkin liikkua vähän tehokkaammin kuin kävelemällä, joten mieleeni tuli aikuisten potkulauta, tai potkupyörä. Sillä voi potkutella liukkaammallakin kelillä, koska ei ole samanlaista vaaraa kaatua korkealta, niin kuin polkupyörällä.

Niinpä minä aloinkin etsimään sellaista kirppiksiltä ja tori.fi:stä, koska minulla ei ole varaa ostaa aivan uutta. Ja pian tärppäsikin, löysin Facebookin kirppikseltä yhden vanhan ja ruosteisen. Ajattelin, että ensi kesäksi voin modata siitä paremman näköisen hiomalla ja maalaamalla kukkia yms siihen.

Sovittiin myyjän kanssa noudosta, ja testasin potkuttimen, joka vaikutti ihan ok:lta. Kaupat tehtiin. Kävin Oulussa, ja poika teki siihen pikahuollon, ja lyhensi seisontatukea, se kun oli liian pitkä, ja osui jatkuvasti maahan. 

Sitten lähdettiin kokeilemaan vempelettä ensimmäistä kertaa koirien kanssa.

Ja pitihän se arvata! Pimu pelkäsi mokomaa kuvatusta hirveästi! Oli kuin olisin vetänyt betoniporsasta , kun yritin saada potkuttimen vauhtiin. Pimu veti narun tosi kireälle yrittäessään pysyä mahdollisimman kaukana moisesta vekottimesta!

Työnsin ja työnsin potkutinta, ja vihdoin pari sataa metriä nahkeasti mentyämme Pimukin hoksasi, ettei se epäilyttävä rumilus olekaan hyökkäävää sorttia. Sitten potkuttelu sujuikin erinomaisesti.

Nalle ei ollut moksiskaan - pyörä kuin pyörä! Vanhan rouvan arvokkuudella se otti tämänkin uutuuden, kuten otti uudet urheiluliivitkin.

Molemmat koirat olivat samassa hihnassa tälläkin reissulla.

Tottahan tarpeetkin tehdään yhtä aikaa,
koska ollaan samassa hihnassa polkupyörässä!
Pimu ei kuitenkaan suostunut kakkimaan tuollaisen kuvatuksen nähden, joten mentiin sitten polkupyörällä muutama kilometri, kun palattiin takaisin kotiin. Ja se onnistuikin heti, polkupyörä kun on jo tuttu ja turvallinen!

Nallella ei ollut mitään vaikeuksia siinäkään asiassa potkuttimen ollessa kyseessä - se on arvokas rouva tilanteessa kuin tilanteessa.

... paitsi silloin, kun joku yllättää sen. Oliskohan sillä vähän huono kuulo tai näkö, kun se joskus saa haukkuhepulin, kun joku, hyvin tuttukin, tulee viereen yllättäen.

Koissut laiduntavat tien vierellä,
ruohoa pitää syödä joka päivä niin
kauan kuin sitä vielä on jäljellä luonnossa!
Lähdin eilen (13.9.2015) tällä uusvanhalla potkupyörällä koirien kanssa ensimmäiselle pidemmälle lenkille. Syksyä varten on hyvä harjoitella.

Alku sujui hyvin, mutta sitten alkoi kuulumaan takaa kummallista ääntä. Ajattelin että lokasuoja ehkä kahnuttaa rengasta vasten, mutta ei vika ollut siinä.

Potkuttelin eteen päin, enkä palannut takaisin, mutta lähdin lyhyemmälle reitille. Sitten rengas alkoi jumittamaan silloin tällöin.

Lenkin lopussa rengas jumittui kokonaan! Jouduin nostamaan takaosan ylös, että saan kujetetuksi potkuttimen kotiin.

Eihän se painava ole, joten siinä ei ollut mitään ongelmaa, koska matkaakin oli vain parisataa metriä - koiratkin ovat aina niin nätisti narussa, joten siltäkään osin ei tullut ongelmaa. Mutta se harmitus! Poika lupasi katsoa, mitä sille voitaisiin tehdä. Hyvä niin, ehkäpä tästä potkuttelusta tulee vielä jotakin, vaikka alku onkin ollut hankalaa.

Huomasin, että potkuttelu vaatii paljon enemmän energiaa kuin pyöräily! Eli siitä on minulle itselleni enemmän hyötyä. Koirilla kyllä jäävät päivämatkat lyhyemmiksi kuin pyörällä, ja vauhtikin on pienempi eli energiankulutus jää vähemmälle, vaikka minulla se kasvaa.

Polkupyöräilyä kuvina


Äiti ja tytär


Lepotauko metsäniityllä
Metsäniitty reilut pari kilometriä kotoa
Paavonkari, laavu kuvaajan takana noin 10 m päässä.
Paavonkarin laavu
Pimu ja Nalle juomassa ja vilvoittelemassa
"ankkalammella" ihan meidän naapurissa.
Matka"kertomus" 14.9.2015.
Pimu ja Nalle ovat olleet reippaita!
Pimu 167,6 km/22 juoksukertaa 30 viim. päivän aikana.
Nalle 72,26 km/19 juoksukertaa, 18.8.2015 lukien. Hyvä tulos kohta 13 v koiralle!

Kuvasatoa kesän ajalta


Uimassa meren rannalla Maksniemessä (Saaren rannassa)
siskon, Pimun ja Nallen  kanssa
Saaren ranta, Maksniemi
Uimassa Saaren rannassa Maksniemessä. Sisko sukeltaa.
Jumaltenranta, Kemin Sisäsatama. Kyltin takana on tarkennus
mitä tämä nimi tarkoittaa. En vain muista mitä.
Pitää tarkistaa seuraavalla kerralla siellä käydessäni.
Monta erilaista kylttiä selityksineen löytyy. 
Naarasin nämä kaksi pyörää lähellä olevasta "ankkalammesta".
Vain oikeanpuoleinen näkyi vedessä, ja kun vedin sitä maihin venehaalla,
toinen pyörä oli tarttunut siihen kiinni. Ilmoitin Facebookin
Kemi-ryhmässä kuvien kera, ja omistajat löytyivät parissa tunnissa. 
Pimun kanssa mustikoita etsimässä.
Metsäistä matkaa välillä ilman polun häivääkään tuli yli 10 km.
Tulos: pari mustikkaa ja parikymmentä ahomansikkaa.
Lisäksi kunto koheni siellä hikoillessa. 
Samalla tuloksettomalla marjareissulla. En päässyt puron yli muuten kuin käyttämällä pyörää tukena.
Eli pyörä puroon, minä siitä kiinni toisella kädellä, ponnistus ja hupsista - olin toisella puolella.
Kun olin toisella puolella, ote piti irrottaa samantien, ja pyörä tietenkin kaatui kohtalaisen hallitusti puroon.
Vedin sen sitten pois, Pimu selvisi purosta pienellä kevyellä loikalla. Pimu ihmtettelee emännän touhuja taustalla.
Kiveltä näkee hyvin. Tämä on vain noin sata metriä kotoa.
Pururadalla pyöräillään päivittäin. Tällaisia metsäsopuleita
on löytynyt kuolleina vaikka kuinka paljon.
Tämäkin pururadalta. Luulin ensin kuolleeksi oravaksi, kun se ei reagoinut meihin ollenkaan. Lähemmäksi päästyäni huomasin, että se onkin pehmolelu. Ilmoitin tästäkin kuvan kera FB:n Kemi-sivulla. Nopeasti löytyi tämänkin omistaja. Kuulemma joku Elmo-niminen koira on omistaja, eikä mikään pikkuinen ihmispiltti.
Pururadalla tämäkin, syksy on selvästi tulossa.
Mustikoita etsimässä. Hyttyset vaivasivat Pimua aikalailla.
Tässä ollaan aivan meren rannalla olevan laavun lähellä Paavonkarissa

12. syyskuuta 2015

Vaikeneminen ei ole kultaa

Rasistit sanovat, etteivät he ole rasisteja, vaan realisteja. He sanovat myös, ettei missään näy rasistista puhetta, että aina näytetään rasistikorttia. Hmmmm... entäs ne suvakki- ja kukkahattukortit?

Tässä esimerkki Hesarin kommenttiosastolta:

On aivan pakko ihmetellä missä piireissä ihmiset liikkuvat kuullakseen edes malliksi aitoa rasistista puhetta.

Itselleni ei ole kohdalle sattunut, vaan kaikki tuntemani ihmiset puhuvat puhtaasti realismista ja kohtuudesta ja ovat täysin valmiita sallimaan laillisen maahantulon
.


Jotkut iloitsivat jollakin sivustolla uutisista, joissa kerrottiin, että pakolaisvene oli kaatunut ja pakolaiset hukkuneet. Sanottiin, että pääsipähän niistäkin eroon.

Miten voi iloita toisen kuolemasta, jos ei ole rasisti?

Pieni, hukkunut Alan meren rannalle huuhtoutuneena herätti ihmiset ympäri maailman. Mutta ei edes tämän pikkuisen kuolema herättänyt näitä vihaavia ihmisiä, jotka kutsuvat itseään realisteiksi. 

Vihapuheet eivät hiljentyneet hetkeksikään.

Rasismia on myös sanattomassa muodossa; Helsingissä eräs nuori "kantasuomalainen" mies sylkäisi vastaan kävelevän somalinaisen työntämien lastenvaunujen kuomulle. Näin sen itse, koska kävelin tämän naisen takana. Mies yritti ilmeisesti osua naiseen, mutta tähtäsi pieleen. Sellainen on myös rasismia.

Olen monesti miettinyt, mitä kaikkea "väärän värinen" maahanmuuttaja tai Suomessa syntynyt saa kokea jokapäiväisessä elämässään. Jo mielikuva ahdistaa.

Some-keskustelut ovat täynnä rasismia - sellainen on oikein räjähtänyt silmille viime aikoina. Mitä muuta se on, jos yleistetään kaikki maahanmuuttajat ja pakolaiset raiskaajiksi ja rikollisiksi, elintasopakolaisiksi tai iPhone-miehiksi? Heitä nimitellään milloin apinoiksi, milloin mutakuonoiksi, milloin miksikin. Heitä halutaan viedä saunan taakse tai takaisin sinne mistä ovat tulleetkin, pistää mullan alle, tai laittaa nappi otsaan. Heille halutaan lahjoittaa kinkkuja heidän uskontonsa pilkkaamiseksi.

Lista on ikävän pitkä.

Myös asiallisuuden vaatijoita nimitellään eri tavoin; suvakeiksi, vihervassareiksi tms., ja heitä tai heidän läheisiään toivotaan myös raiskattaviksi ja pahoinpideltäviksi. En edes pysty kirjoittamaan niitä rumia sanoja, mitä näissä yhteyksissä käytetään. 

On tehty oppaita isänmaallisille suomalaisille, joissa on annettu nimilistoja Suomen korkeimmasta johdosta, haukuttu heitä pelkureiksi ja isänmaanpettureiksi ja mainittu vielä ”ammutaan tai hirtetään tavattaessa.” 

Joitakin  äärioikeistokriittisiä blogisteja uhkaillaan, heidän puhelinnumeronsa ja osoitteensa julkaistaan ja annetaan ymmärtää, että nämä olisivat vapaata riistaa pesäpallomailojen yms. ruuaksi. Heistä tehdään feikkiprofiileja, heitä pilkataan, uhataan heidän lapsilleen käyvän huonosti, julkaistaan heidän lastensa kuvia yms. Heidän Facebook-sivujaan tai blogejaan yritetään jatkuvasti kaataa väärillä ilmiannoilla, siinä usein onnistuenkin.

"Väärän" mielipiteen ilmaisijoita häiritään kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Jos tuollainen ei ole rasismia, niin mikä sitten on?

MV-julkaisu (entinen MitäVittua), Homma, Scripta, Suomen Vastarintaliike, Suomen Sisu yms. (niitähän riittää), ovat näiden vihaajien raamattu ja pyhä sana. Näiden julkaisemia juttuja pidetään ainoana totuutena ilman pienintäkään lähdekritiikkiä.

Vihaa ei pitäisi kohdistaa pakolaisiin ja maahanmuuttajiin, ei yleensä keneenkään. Päätöksiä voi kritisoida, ja niitä voi yrittää saada muutetuksi demokraattisin keinoin, jos siltä tuntuu. Vihapuheet ovat hedelmättömiä, ja häiritsevät yhteiskuntarauhaa.

Meidän humaanien ihmisten väitetään sallivan "hallitsemattoman, loisivan ja rikollisen maahanmuuton".

Eihän se niin ole! Mehän haluamme vain, että ihmisiä kohdellaan inhimillisesti - ihmisinä. Me haluamme toimivan yhteiskunnan, jossa jokainen osa-alue toimii. Emme ole kritiikittömiä hyysäreitä. Olemme ihmisiä, jotka haluavat, että kaikkia ihmisiä kohdeltaisiin tasa-arvoisina ihmisinä. Emme halua yhteiskuntaa, jossa ihmisiä kohdellaan rodun ja etnisen taustan perusteella, emme halua yhteiskuntaa joka on kuin natsien Saksa oli vain vähän aikaa sitten.

Perimmäisenä tarkoituksenahan näillä "realisteilla" ja "maahanmuuttokriitikoilla" on kuitenkin pelotella asiallisemmat ja humaanimmat ihmiset hiljaisiksi, että nämä pahan oksentajat pääsisivät pätemään. Joku näitä ”vihakkeja” mobilisoi liikkeelle. Ja nämä sitten seuraavat kuin sokea sopulilauma "kaikkivaltiaan Führerin" käskyä.

Normaali kritiikki maahanmuuttoa kohtaan ei ole rasismia, jos se pysyy asiallisissa puitteissa, ilman että suvaitsevaisemman ja humaanimman mielipiteen ilmaisijoita tai maahanmuuttajia/turvapaikanhakijoita nimitellään, tai että he kokevat uhkailua ja pelkoa oman turvallisuutensa puolesta.

Maahanmuuttoa saa kritisoida, ja päätöksiä pitääkin kritisoida, että asioita osattaisiin hoitaa vieläkin paremmin.

Vihapuheet ja netissä anonyymina tai omalla nimellä raivoaminen ei auta yhteiskuntarauhan säilymisessä, se ehkä auttaa huutajaa itseään voimaan hetken aikaa paremmin.

Rasismia on aivan selkeästi meillä, sen kieltävät vain henkilöt, jotka itse ovat rasisteja.

Emme saa hyväksyä tällaista, emmekä saa vaieta pelossamme. 

Vaikeneminen ei ole kultaa!


♥♥ Peace & love! ♥♥



23. toukokuuta 2015

Hylkeiden aika

Lehdissä on ollut paljon juttua hylkeistä viime päivinä. Esimerkiksi Kemissä on nähty pieni kuutti monta kertaa laiturilla ja rannalla lähes kaupungin keskustassa.

Uutisista tuli mieleen, kun lapsena menin käymään naapurissa. Kävin siellä usein kylässä, talossa oli pari vähän minua vanhempaa tytärtä.

Kuva piirretty osin itse, osa lainattu netin vapaista kuvista.
Eräänä iltana menin siis naapuriin, ja sitten tuli vessahätä. Kun aioin mennä siellä olevaan sisävessaan, talon isäntä sanoi, ettei se toimi, joten pitää mennä ulkohuussiin. No, sehän oli ihan tavallista silloin, meillä kotona ei tainnut edes olla sisävessaa vielä silloin. Olin jotain 6-7 v. Tämä tapahtui ihan 50-luvun lopussa lapsuuden maisemissa Kuivaniemessä.


Oli melko hämärää, lähes pimeää, mutta olin tottunut ulkohuussiin, enkä pelännyt pimeääkään.

Kun avasin huussin oven, siellä alemmalla tasolla, missä oli lapsia varten pienet istumareiät, istui joku täplikäs paksukainen, eikä se liikahtanutkaan. Sillä oli viikset ja jonkinlaiset räpylät.

Kauhistuin ja pelästyin, ja juoksin takaisin sisälle. Talon isäntä jo odottikin minua naurussa suin. Hän tiesi tietenkin, että kohta sieltä pikkutyttö tulee kipin kapin kauhuissaan takaisin.

En kirkunut tai huutanut, mutta olihan se pelottavaa.

Mies oli pyydystänyt hylkeen, ja laittanut sinne vessan reiälle istumaan.

Olikohan isäntä pelotellut omia tyttäriäänkin sillä tavalla, kun oli viitsinyt laittaa hylkeen istumaan vanhaan puuhyysikkään? En tullut kysyneeksi.

En tiedä miten he käyttivät hylkeen, kun olivat pyydystäneet sen, vai oliko tapettu vain sen takia, että se rikkoi verkkoja tms.

Vieläkin voin nähdä mielikuvissani sen paksun viiksiniekan istumassa vessan reiällä!

No, ei siitä silti jäänyt traumoja ulkovessoja kohtaan, eikä hylkeitäkään, olen aina ollut aika rohkea ja jopa uhkarohkea. 

Eikä postausta ilman ihanaista Pimua!

Pimu ja Nalle iltapäiväkahluulla Jäälissä


19. huhtikuuta 2015

Kevään ensimmäiset kaljasiepot

Jess!

Kesän merkki on nähty täällä pohjoisessakin, olen nimittäin bongannut ensimmäisen kaljasiepon 15.4.15!

Tämä koiraspuolinen yksilö istui lähikaupan ulkopuolella juomassa.

Kyseinen koiras lähti kävelemään kaljatölkki kädessään kaupalta kävelytietä pitkin, ehkä noin 10 metriä meidän edellämme. Sitten hän heitti tölkin pois.

Ilmeisesti tällä nuorella yksilöllä oli vähän löysä kuminauha verkkareissaan, kun ne alkoivat valumaan alas.

Hänellä oli toisessa kädessään kaljapakki (24 kaljaa) ja toisessa täysi ruokakassi.

Tämä koiraspuolinen kaljasieppo ei huomannut, että housut alkoivat tippumaan. Hän käveli vinksin vonksin koko tietä tehokkaasti hyväkseen käyttäen.

Muutaman metrin käveltyään housut putosivat nilkkoihin, ja hän meinasi kompastua niihin.

Sieppo kumartui nostamaan niitä, ja huomasin, ettei tällä yksilöllä ollut alushousuja ollenkaan.

Käännyin häveliäästi pois pidätellen nauruani.


Kyllä tämä koirien kanssa ulkoilu on joskus hauskaa! 

Ensimmäisen kaljasiepon näkeminen innoitti minut kevätrunoon:

kevät on tullut kaupunkiin
linnut karjuu itsensä uuvuksiin

kissa pihalla naukuu ja vaikeroikin tuo
miksei kevät minulle vielä hellua tuo

kadulla on monta läjää koiran paskaa
moni niihin astuu ja kenkänsä kastaa

kaljasiepotkin heränneet
kaljat kassiinsa keränneet

ostarin kulmilla maistuu olut
vaikka kosteat on metsäpolut

Hip hei kevään kaunis neito
ota pois jo kylmä lumipeitto

Olemme käyneet jo pyöräilemässäkin Pimun kanssa kaksi kertaa.

Tein polkupyörään keväthuollon eilen, ja käytiin sitten koeajelulla, vajaat neljä kilometriä. Kiinnitin myös etupihalle vahvan silmuruuvin, että saan kiinnitetyksi pyöräni siihen, ettei se lähde lätkimään sieltä toisten mukana. Eihän se paljon pidättele vahvatahtoista varasta, mutta ainakin kuulen, jos joku yrittää irrottaa ketjua seinästä. Pimu ainakin kuulee, jos en minä.

Pyörä ketjulla kiinni seinässä olevassa silmuruuvissa.
Tänä aamuna mentiin pyörällä meren rantaan Pimun kanssa - sinne, mistä olemme aikaisemmin menneet jäälle kävelemään.

Kun tulimme rantaan, siellä oli nuotiopaikalla porukkaa grillaamassa makkaraa. Muutamalla oli oluttakin mukana. Luulenpa, että osa oli näitä osa-aikaisia kaljasieppoja. Hassua vaan, että ovat tulleet niin kauas keskustasta. Näin siellä vain yhden pyörän, mutta siellä oli neljä miestä ja yksi nainen.

Pimu löysi rannasta mukavan leikkikaverin, tyttö on 8 kk vanha
Jäin juttelemaan heidän kanssaan. Kävikin ilmi, että tämä nainen on yhden porvoolaisen tuttavani sisko. Nainen ei ollut näitä kaljasieppoja, vaan oli koiraansa ulkoiluttamassa. Ja kuulin, että se tuttavakin on muuttanut Kemiin. En tunne sitä miestuttavaa niin hyvin, että olisin tiennyt hänen muutostaan. Hän on alun perin siskoni tuttu, ja sitä kautta tunnen hänet. Ja siskonkin nämä ihmiset tiesivät tai tunsivat. Nainen oli hoitanut joskus siskoni lapsiakin. Yksi miehistä oli kuulemma ollut pukkina jossakin siskon jutussa. En kysellyt sen enempää.


Pimulla oli mukavaa, kun naisella oli koira mukanaan, 8 kk vanha tyttö. Pimu jaksoi juosta sydämensä kyllyydestä tämän uuden kaverin kanssa, vaikka olikin juossut pyörän vierellä muutaman kilometrin. Tämä on toinen kerta tänä keväänä, kun kävimme pyöräilemässä. Emme siis tehneet kovin pitkää lenkkiä, pitäähän Pimun saada totutella juoksemiseen, kun on kävellyt koko talven minun hitaan köntyksen kanssa.

Tiet ja tien reunat ovat jo lumettomat, mutta meren rannassa oli lunta ja jääkin peitti Lallinperän lahdelman.

Otan kyllä joskus makkaraa ja termokseen kahvia mukaan, ja grillaan siellä, kun mennään pyöräilemään. Kuulemma lauantaisin siellä on porukkaa koko ajan, ja tuli nuotiopaikalla.

Pyöräily oli kivaa, kun oli niin lämmin sääkin.

Kun olimme lähdössä, rantaan tuli lisää ihmisiä ja koiria
Tässä reittikartta tämän aamuisesta pyöräretkestä.


Tein lyhyen videopätkänkin pyörälenkistä. Siihen on liitetty myös kuvia.